lauantai 25. helmikuuta 2017

Kauluri


Lankakorista löytyi kaksi pehmoista lankakerää, vaalean sininen ja vaalea ruskehtava. Sopivan pehmeää kauluriin, jos vain lanka riittää. Kudoin viime jouluna lahjaksi tällaisia kaulureita, mutta ne olivat isompia ja napit menivät oikeasti napinreikien läpi.

  
Kudoin kahden kerroksen raitoja ja sinisen loppuessa jatkoin ruskehtavalla kunnes sekin loppui. Pituutta tuli kuitenkin riittävästi kauluria varten. 


 Taitoin kaulurin niin, että yksivärinen osa jäi alimmaksi. Ompelin kappaleet kiinni reunoistaan. Napit ompelin kiinni niin, että lanka menee molempien kappaleiden läpi. Näin napit pitävät kaulurin etuosan mallissaan. Ilman nappeja alaosaan tuli pussi.







Mallineule on yksinkertainen ja samanlainen molemmin puolin, langankierto ja kaksi oikein yhteen. Neuletta on helppo tehdä ja pinnasta tulee yllättävän kaunis. Silmukkamäärän pitää olla pariton.

langankierto

Kirjoitan tähän ohjeen, vaikka en tiedä langan merkkiä. Puikot olivat kokoa 4. 
Valmiin kappaleen leveys 20 cm, pituus 75 cm.

Luo 33 s,
1.-2. krs  Kudo aina oikein 
3. krs     1 o,  * lk, 2 o yhteen*  jatka *-* kerrokseen loppuun ja käännä.
4.krs      1o, * lk, 2o yhteen* jatka * -* kerrokseen loppuun ja käännä jälleen
Kudo näin, kunnes kappale on noin 75 cm
Kudo aina oikein 2 krs
Päättele silmukat. 

Kiinnitä kappaleen päät toisiinsa joko ompelemalla tai napeilla. 

Joululajakaulureihin virkkasin reunan toiseen päähän ja siihen tein napinreiät. Näin kaulurin pystyy avaamaan sen sijaan, että pujottaisi pään yli.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti