maanantai 27. toukokuuta 2019

Virkatut pikku laukut

Näin kaupan ikkunassa virkattuja pieniä laukkuja ja ajattelin yrittää kotona samanlaisia. Laukuista on varmaan monia lähes samanlaisia ohjeita, mutta yritin tavoittaa helpon perusmallin, jota voi sitten muunnella.

Ensimmäinen pikku laukku on tehty niin, että siinä on selkeä pohja ja laukku pysyy hetken pystyssä. Pohja on virkattu kiinteillä silmukoilla samoin kuin yläreuna ja sangat. 


virkkaus

virkkaus


Lankana käytin Novitan Miami-lankaa, joka on 50% puuvillaa
 ja 50 % akryylia. Lankakerä löytyi kotoa, joten en ole varma, onko sitä enää myynnissä.  Virkkuukoukku no 4




Toisen laukun tein verkkokassiksi niin, että myös pohja on verkkoa. Vain yläreuna ja sangat ovat kiinteillä silmukoilla.

virkkaus

Ohje laukkuun, jossa on pohja.Virkkasin laukun spiraalina, niin että kerroksen vaihtuminen ei erotu työstä.


1. krs 
Tee 25 kjs, virkkaa ks joka silmukkaan, kunnes kääntyessä tee 3 ks yhteen ks:aan. Virkkaa ketjusilmukoiden toista reunaa takaisinpäin ks joka silmukkaan ja kääntyessä taas 3 ks yhteen silmukkaan (yhteensä 50 s).

2.krs
Virkkaa ks joka silmukkaan. Tee päädyissä edellisen kerroksen lisättyihin kuhunkin 3 silmukkaan 2 ks (yht. 56 s).

3.krs
Virkkaa ks joka silmukkaan. Tee molemmissa päädyissä kahteen silmukkaan 2 ks (yht. 60 s)
Kiinnitä tässä vaiheessa merkkilangat molempiin päätyihin.

4. krs 
Virkkaa ks joka silmukkaan

5. krs
Tee ks joka silmukkaan niin, että otat vain silmukan takareunan. Nyt kerros kääntyy ylöspäin ja laukun pohja ja sivut erottuvat. 

6.-10. krs
Virkkaa ks joka silmukkaan

11.krs
Tee 2 kjs, kiinnitä ks:lla toiseen silmukkaan.  Jatka näin kiinnittämällä ketjusilmukkakaari joka toiseen silmukkaan krs:n loppuun kunnes viimeinen 2 kjs kiinnitetään ensimmäiseen ketjusilmukkakaareen. 

12.-34 krs
Jatka ketjusilmukkakaarien virkkaamista noin 22 krs tai kunnes laukku on sopivan korkuinen.

35. krs
Virkkaa 2 ks jokaiseen ketjusilmukkakaareen. 

36.krs
Virkkaa ks jokaiseen silmukkaan

37.krs
Merkitse päädyt ja jaa sivut 3 osaan (10 s kuhunkin), jotta sangat tulevat keskelle. 
Virkkaa ensimmäiset 10 silmukkaa ks joka silmukkaan, tee 30 kjs ja kiinnitä ks:lla seuraavien 10 silmukan jälkeen 11. silmukkaan. Jatka virkkaamalla seuraavat 20 ks joka silmukkaan, 30 kjs joka kiinnitetään ks:lla seuraavien 10 silmukan jälkeen 11.silmukkaan ks:lla. Virkkaa viimeiset 10 silmukkaa ks joka silmukkaan. 

Jatka virkkaamalla ks joka silmukkaan ja samalla tavalla myös kjs kaariin. Tee 3-4 krs kunnes sangat ovat sopivan paksuiset.