keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Huovutettu patalappu

patalappu, käsityö

Tein huovutettuja patalappuja norjalaisesta Sport Garn -langasta, joka on 100 % villaa. Virkkasin ensin pylväitä käyttäen spiraalina ympyrän, noin 22 cm halkaisijaltaan. 

käsityö

Tein päälivirkkauksena kuviot myös 100 % villalangasta


päälivirkkaus

Huovutin patalapun pesemällä pesukoneessa 40 C kirjopesuohjelmalla 2 kertaa. Pesukoneeseen laitoin pesuainetta ja ison pyyheen mukaan. Venyttelin patalapun muotoonsa ohjelmien välillä. Valmiin patalapun halkaisija on noin 18 cm. Se olisi voinut olla hieman suurempikin. 


tiistai 27. joulukuuta 2016

Joulun tunnelmia

 Joulukuusessa on monenlaisia koristeita, vanhoja ja uusia. Torveen puhaltavan enkelin ostin vuosi sitten Bostonin matkalta joulukoristekaupasta. Kuparinvärinen kuusi on viime joulun jälkeisestä alennusmyynistä. Taustalla olevan taulun olen saanut isoäidiltäni pikkutyttönä. Sen kulkenut omissa kodeissani mukana. 



Jouluseimi löytyi pari vuotta sitten kirpputorilta. Viehättävästi vanhanaikaiset hahmot ovat posliinia. 


 Tänä vuonna oli minun vuoroni emännöidä Tapaninpäivän nyyttikestejä suvun kesken. Meille on jo muodostunut perinteet, kuka mitäkin tuo. Tänäkin vuonna tein ison perunalaatikon ja jouluhalon. Lisäksi tuomme yhteiseen pöytään jouluruokien loppuja. Kuva on otettu illalla kun lautaset on jo tiskattu. Vihreät pitsireunaiset Mateus -lautaset ostin joskus vuosia sitten kun niitä vielä oli myynnissä Kodin 1:ssä. Hauskasti sopivat joulukattaukseen punakuvioisten arkilautasten kanssa.



Aamulehden kuva-arvoitus kuuluu myös Tapaninpäivän perinteisiin. Sitä ratkotaan yhteisvoimin ruokia odotellessa ja sulatellessa.


lauantai 24. joulukuuta 2016

Joulukranssi

Joulukoristelaatikosta löytyi juuttinarusta tehdyn kranssin koristeeksi joulunauha ja kolme ruosteista tähteä. Nauhan solmin löysästi rusetille ja tähdet kiinnitin ohuella juuttinarulla.


 Jouluinen kranssi on kiinnitetty ulko-oveen. Toivottavasti se kestää sään vaihtelut.

maanantai 12. joulukuuta 2016

Huurretta

Pakkasyön jälkeen pihalla oli hentoa valkoista huurretta. Kuvista näkyy vanhan ulkovalosarjan asettelu. Osa lampuista on palanut niin, että keskellä valosarjaa on pimeitä pätkiä. Asettelin valot lyhtyyn ja ruukkuihin, pimeät pätkät ovat niiden väleissä. Valoisassa johdot hieman näkyvät, mutta pimeässä näyttää kuin joka ruukussa olisi oma pieni valosarja.





perjantai 9. joulukuuta 2016

Turun Apteekkimuseon joulukattaus

Museoiden joulukattaukset ovat taas esillä. Olen useana vuonna käynyt katsomassa kauniita kattauksia ja niistä on jo tullut osa joulunajan perinnettä. 

Tämän vuoden kattaukset aloitin Turun Apteekkimuseosta, jonka asuinhuoneet on sisustettu 1700-luvun porvariskodin tyyliin.  Asuinhuoneiden lisäksi museossa on apteekin myymälähuone ja apteekkarin työskentelyhuoneita. Museo on kaunis ja hämyinen ja sen tunnelma on hyvin rauhallinen. Hämyisyydestä johtuen valokuvista tuli epätarkkoja, vaikka käytin kameran yö-asetusta.

Museon saliin oli katettu joulun pääruokapöytä ja sivuseinälle alkuruokia. Kamareihin oli katettu kahvipöytä, kaakaopöytä ja punssitarjoilu. 







Narupalloja

Laitan tähän ohjeen narupallojen valmistamiseen.

Tarvikkeet: ilmapallo, tuorekelmua, narua, vettä ja liimaa.

Puhalla ilmapallo haluamasi pallon kokoiseksi. Päällystä se tuorekelmulla. Tee astiaan seos, jossa on  ½ vettä ja ½ liimaa. Laita koko narukerä astiaan ja anna vettyä hetken. Kierrä märkää narua ilmapallon ympäri verkoksi. Kun verkko on riittävän tiivis, katkaise lanka ja pujota se verkon alle. Anna pallon kuivua yön yli. Kun pallo on kuiva, puhkaise ilmapallo ja pujottele riekaleet varovasti narujen väleistä pois.


Käytin narupalloihin kahta eri paksuista juuttinarua.  Tein ohuemmasta narusta pallon ja liimasin sen päälle paksumpaa narua koristeeksiPallon tekeminen pelkästään paksusta narusta ei onnistunut, vaan liimaukset irtosivat. Ehkä naru jäi liian kuivaksi. Ohuemmasta narusta tehtyyn palloon paksumpi naru tarttui paremmin.

Tässä kuvassa valmistuu molemmista päistä avoin pallo. Suojasin pöydän sanomalehdillä, mutta niistä oli vain harmia. Ne vettyivät ja hajosivat ja painomuste värjäsi narua. Siistimpää oli tehdä pelkän kerniliinan päällä.


Pallot olivat menossa ulos, joten suojasin ne suihkuttamalla spraylakkaa pintaan. 

 
 Narupalloja eri materiaaleista: valkoinen ja tummanruskea ovat paperinarusta, vaaleanruskeat juuttinarusta.


tiistai 6. joulukuuta 2016

Kranssi juuttinarusta

Narupallojen valmistuksesta jäi paksumpaa juuttinarua vähän yli ja kiedoin sen liimaisena pyöreäksi kranssiksi. Siitä tuli aika tukeva, koska naru oli ehtinyt liota liima-vesi -seoksessa aika pitkään.

Suihkutin kranssin vielä lakkaspraylla, että se kestäisi kosteaa ulkoilmaa. Tarkoitus olisi vielä kiinnittää ja kietoa kranssiin erilaisia jouluisia koristeita. 


sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Kahden palan poncho

Ostin Novitan Aapo-lankoja alennusmyynnistä 4 kerää/10€ hinnalla . Innostuin kokeilemaan langoista ponchoa, joka muodostuu kahdesta noin 50 x 70 cm palasta. 

Ponchoa oli mukava kutoa edestakaisinneuleena pyöröpuikoilla, mutta ponchon kokoa oli vaikea hahmottaa etukäteen. Kudoin molemmat palat melkein valmiiksi ja sitten kokeilin hakaneuloilla kiinnitettyä poncoa, ennen kuin päättelin palat lopulliseen kokoonsa. 

  Kudoin poncoa jalat sohvapöydällä ja kun katsoin sukkiani, jotka sain äidiltäni jouluna, huomasin, että lanka oli samaa ja kuviokin melkein. Nyt on sitten yhteen sopivat sukat ja poncho. 

käsityö

käsityö, neule



Ponchon ohje:
7 veljestä -lanka, puikot nro 4

luo 90 s

1. ja 2. krs kudo aina oikein
3. krs  2 o, * lk, 2 yhteen, 2 o*  toista *---* 22 kertaa
4. krs  nurin
5. krs 2 o, *2 yhteen, lk, 2 o* toista *--* 22 kertaa
6. krs nurin 
toista 3.-6. krs kunnes  ´kappale on 70 cm 
päättele silmukat

Tee kaksi samanlaista kappaletta ja ompele ne yhteen niin, että molempien kappaleiden toiset päät on ommeltu toisen kappaleen pitkään sivuun. 


l

lauantai 3. joulukuuta 2016

Uudet valot

Ostin viime viikolla uuden ulkovalosarjan läheisen Kukkatalon tarjouksesta vain 5,90 € hintaan. Kotona huomasin, että valo on häkäisevän kirkasta valkoista valoa. Huh, mikä säihke! Silmissä näkyi vain mustia pilkkuja kun olin katsonut valoja päin. Muut valosarjat ovat pehmeää keltaista, hieman jo himmenneenä loisteena. 

Laitoin valot kuitenkin takapihan nurkassa kasvavaan tuijaan, osittain sen sisälle, etteivät näkyisi niin kirkkaina. Pari päivää sitten satoi lunta ja nyt valot loistavat kauniina ja kirkkaina lumen ja vihreiden oksien välistä. Vanhat keltaiset valot näyttävät nyt säälittävän himmeiltä ja kävin jo ostamassa toisenkin kirkkaan valosarjan. 


jouluvalot


lumi, tuija

torstai 1. joulukuuta 2016

Marraskuun viimeinen päivä

Pimeän marraskuun viimeinen päivä ei ollutkaan synkkä ja surkea, vaikka ulkona olikin pimeää. Töiden jälkeen maistuivat päiväunet sohvalla ja australialainen sarja Kotiin takaisin. Sitten muodikasta hyggeilyä kynttilöitä poltellen ja joululahjaa kutoen. Päivälliseksi salaattia ja jääkaapista löytynyt kasvispihvi. Lopuksi vielä kuumaan saunaan lämmittelemään palelevia varpaita. 

hygge, kotoilu